Fortum on kärsinyt myrskytuhoista ja sähkökatkoksista. Tänään Fortum joutui Ruotsin veroviranomaisten hampaisiin. Ruotsin valtio karhuaa Fortumilta 46 miljoonaa €uroa.
Lämmin sää on varmasti pienentänyt sähkönkulutusta loppuvuonna. Rohkenin silti ostaa lisää Fortumia hintaan 16,66 €. Halvemmallakin olisi saanut mutta päätöskurssi oli sentään hieman ostotasoani korkeampi.
Fortumin osake on pörssin halvimpia. Suhteessa tulostasoon Fortum on samalla tasolla kuin 2009 laman pohjilla. Q4 voi olla heikohko mutta se on toivottavasti jo kurssissa.
Osakekohtaista tulosta Fortum teki vuonna 2011 luultavasti noin 1,4-1,6 €uroa. Osinkoa uskon yhtiöän maksavan saman verran kuin viime keväänä eli 1,00 €/osake. Osinkotuotto tämänpäiväisellä ostokurssilla on 6,0 %.
Vuosi 2012 on alkanut mukavissa pörssitunnelmissa. Helsingin pörssi on edelleen hyvin alhaalla muihin länsimaisiin pörsseihin verrattuna. Syy ei ole ainoastaan Nokian, sillä esim. Fortum ei ole juurikaan noussut pohjilta. Konepajoissa pahin paniikkihinnoittelu on sen sijaan väistynyt jo viikkoja sitten.
tiistai 3. tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)