perjantai 29. elokuuta 2008

Ostot jatkuvat

Ostin tänään ensimmäisen erän Fiskarsin A-osakkeita kurssiin 10,15 €.
Ostin myös Spondaa kurssiin 5,40 €.
Pari viikkoa sitten kurssiin 17,80 € myydyt Nokiat ostin takaisin kurssiin 17,27 €, ja muutaman tunnin kuluttua osaketta olisi saanut hintaan 16,90 € !

Fiskarsilta ja Spondalta odotan hyvää ja vakaata osinkotuottoa.
On vaikea nähdä Fiskarsin osakkeessa laskuvaraa ellei Wärtsilä romahda täysin. Wärtsilän odotetaan tekevän vahvaa tulosta ainakin tänä vuonna ja ensi vuonna.
Olen valmis ostamaan lisää molempien yhtiöiden osakkeita jos ne tältä alhaiselta tasolta edelleen halpenevat. Nokia on lähinnä arpa salkussani, ja painoarvo salkussa onkin pieni.

Tikkurilan markkina-arvoksi listauksessa arvioidaan 600-1000 miljoonaa €uroa.
Koko Kemiran markkina-arvo on nyt noin 1,1 miljardia euroa. Mikäli arvio Tikkurilan markkina-arvosta on realistinen, on Kemira luultavasti hyvä sijoitus nykyisellä kurssitasolla.
Saatan lisätä Kemiraa salkkuuni lähiaikoina.

UPM omistaa ison potin energiayhtiö Pohjolan Voiman osakkeita. Myös Metsä-Botnian omistus on merkittävä. Uskon että UPM:n osakkeenomistajat tulevat muutaman vuoden kuluessa jollain tapaa hyötymään UPM:n taseessa olevasta piilovarallisuudesta. Alle 11 €uron kurssitasolla olisin kiinnostunut lisäämään omistustani UPM:ssä, vaikka osinkotuoton puolesta UPM ei olekaan OMHEXin kärkikastia.

SanomaWSOY saattaisi kelvata osinkosalkkuuni. P/B=1,5, P/E=11 ja osinkotuotto on noin 7 %.

lauantai 23. elokuuta 2008

Pörssikurssit edelleen alamaissa


Nyt USA:ssa pelätään suurimpien asuntolainoittajien Freddie Macin ja Fannie Maen konkursseja.
Suursijoittaja Buffettin mielestä yhtiöt ovat niin suuria ettei valtiolla ole vara päästää niitä kaatumaan. Lähiviikkoina mahdollisesti julkistetaan yhtiöiden pelastussuunnitelma.

Kotimaassa kurssit sahailevat alamaissa. Merkittävää toipumista ei ole tapahtunut muutamia yksittäisiä osakkeita lukuunottamatta. Monen yhtiön osake on alempana kuin vuosiin.

Uponorin osinkotuotto 1,40 €uron osingolla olisi noin 15 %. Luulen ettei tuonsuuruiseen osinkoon kyllä usko juuri kukaan. Uponorin tulos on jäämässä selvästi alle viimevuotisen tason ja osinkoa todennäköisesti leikataan.
Kuitenkin edes euron osakekohtainen osinko nostaisi osinkotuoton 11 %:n tuntumaan.
En edelleenkään suostu kotiuttamaan tappioitani Uponorista.

Fiskars A näyttää halvalta. Wärtsilä-omistus on toden totta aliarvostettu taseessa. Wärtsilän muhkeat osingot takaavat vakaan tuloksen Fiskarsille tänäkin vuonna. Viime kevään osinko oli 0,80 €/osake. Oletan että ensi keväänä maksetaan samansuuruinen osinko. En ole vielä aloittanut Fiskarsin osakkeiden keräilyä. Luultavasti ostan Fiskarsia syksyn aikana.

SRV julkisti hyvän Q2-tuloksen. Hotellimyynnin myyntivoitto kirjautuu Q3:lle. Koko vuoden EPS lienee noin 0,50 -0,60€. Osakekohtainen OPO on noin 4,4 €. Osakkeen arvostustaso on kohtuullinen. Ensimmäinen ostoni tapahtui hieman liian kevyin perustein mutta keskihinta 5,45 € ei näytä mahdottomalta saavuttaa muutaman vuoden tähtäimellä.

YIT on myös pysynyt alhaalla. Ostanen lisää jos kurssi heikkenee edelleen ja putoaa alle 10 €.
En usko YIT:n laskevan osinkoaan vaikka tulos hieman heikkenisi. Osinko olisi näinollen vähintään 0,80 €/osake eli yli 7 % nykykurssista.

Kansalaisten sijoitushalut ovat romahtaneet. Näin se aina on: huippukursseilla kauppa käy ja kansa ostaa (viime vuoden syksyyn asti). BEAR-markkinoiden kestäessä kansalaiset vakuuttuvat siitä ettei osakkeisiin kannata sijoittaa. Seuraava pörssihuippu koetaan ehkä joskus 2013-2015. OMHEXin pohjanoteerauksen uskon syntyvän 2008-2010 välillä. Haarukka on leveä ja aion säilyttää ostovoimani koko tämän ajan.

perjantai 15. elokuuta 2008

Myin Finnairia 5,47 €, ostin Cramoa 8,88 €

Cramo on mielestäni halpa nyt. Finnairin toimiala on vaikea erityisesti korkeilla öljyn hinnoilla.