keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sandy-hurrikaani nostaa pörssikursseja

Tarkkaa logiikkaa en tässä ymmärrä mutta selvästi Sandy-hurrikaani ja sen aiheuttamat massiiviset taloudelliset tuhot ovat nostaneet kursseja Euroopassa ja tulevat nostamaan kursseja USA:ssa tänään kun New Yorkin pörssi aukeaa.

Eilen myyty Nokian Tyres jatkaa tietysti nousuaan. On se käsittämätön paperi. Tulosvaroitus piti kurssia alhaalla vain reilun viikon verran. Pian ollaan tasoilla jossa oltiin ennen tulosvaroitusta.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Myin Nokiat Tyrekset 31,72 €

Voittoa tuli noin €uro per osake. Ostin pari päivää sitten Teliasoneraa 5,105 € ja hieman aiemmin Elisaa 16,22 €. Luulen että molemmat ovat nykytasoa ylempänä yhtiökokouspäivänä keväällä.
Orion kallistuu edelleen ! Vähennän ehkä 19,00 € päällä taas lähiaikoina. Orion ei ole kovin halpa enää näillä hinnoilla. En silti yllättyisi jos kurssi nousisi yli 20 euron lähiaikoina. Patentit umpeutuu eikä moni ole tätä uskaltanut omistaa. Ostakoot sitten kalliimmalla kun ei halvalla kelvannut !

tiistai 16. lokakuuta 2012

Myin Wärtsilät, ostin Nokian Tyreksiä ja Cargotecia

Myin Wärtsilät pienellä voitolla ennen osavuosikatsausta. Osake on niin kallis että romahdusvaara on suurehko Q3 osavuosikatsauspäivänä.

Ostin Nokian Tyreksiä heti tulosvaroituksen jälkeen. Nokian Tyres on laadukas yhtiö mutta tuli taas hötkyiltyä. Muutama minuutti varoituksen jälkeen kurssi oli noin 31,60 € ja ajattelin nopeasti että maksan noin euron vähemmän 30,66 €. Syötin toimeksiannon ja heti rysähti läpi ja aina 29,50 €uroon asti.

Ostin myös Cargoteciä hintaan 17,65 €. Kurssi on ollut laskutrendissä koko keväästä lähtien ja varoitti viime viikolla. Tarkoitus on myydä Cargot ja Nokian Tyrekset mahdollisimman pian kalliimmalla eteenpäin.

Eipähän tarvitse enää kadehtia näiden kuplaosakkeiden korkeita kurssitasoja nyt kun niitä on omassakin salkussa. Nopean kurssinousun todennäköisyys on tänä päivänä minimoitu näiden kahden yhtiön (Cargotec ja Nokian Tyres) osalta. Wärtsilä on sen sijaan "vapaa" nousemaan mielipuolisen jyrkästi heti osavuosikatsauksen jälkeen.

Teliasoneraa toivon saavani huomenna halvalla (5,20 €).








sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ostin Metsoa ja Wärtsilää

Ostin Metsoa 28,95 € ja Wärtsilää 26,35 €.
Kalliitahan nämä ovat mutta tarkoitus on myydä pahemmalle pösilölle vielä kalliimmalla.
Metso on hieman tappiolla mutta Wärtsilä hieman voitolla.

Vähensin Orionia 16,73 €. Orionista sai vihdoin kelvollisen hinnan ja nythän tuo meni jo yli 17,00 €.
Hieman ylempänä voisin vähentää taas. Elisaa vähensin 17,23 € (sitä ennen olin lisännyt 16,68 € mikä tässä mainittakoon jos en ole aiemmin jaksanut päivittää blogiin).

Fortum on pala paskaa jos kurssikehityksestä jotain pitäisi päätellä. Voikohan euron osinkoon enää luottaa ?
14 €uron kurssilla osinkotuotto olisi 7 %.

Helsingin pörssissä noteerattuihin osakkeisiin sijoittaminen on ollut silkkaa ajanhukkaa viimeiset 13 vuotta.
Mikä tahansa järkevä sijoitusmuoto olisi tuottanut paremmin ja pienemmällä riskillä. Suunnilleen mikä tahansa maailman muista pörsseistä olisi tuottanut samalla aikavälillä paremmin ja pienemmällä riskillä.

Syyskuu oli vastoin ennakkoodotuksia nousukuukausi. On kumma jos nousu jatkuu lokakuussakin. Marraskuussa Q3 tulokset ovat selvillä ja osinkoja voi arvioida paremmin. Parhaat osinkopaperit yleensä kehittyvät vakaasti marraskuusta maaliskuuhun.