Pörssiromahdus jatkuu !
On melkein samantekevää mille tasolle ostotoimeksiannon virittää. On vain ajan kysymys milloin joku taulapää myy osakkeensa sillä hinnalla. Ostin tänään Sampoa 18,78 €. Aamulla ostotoimeksiannon tehdessäni kuvittelin että on epätodennäköistä että joku myisi Sammon osakkeensa viime aikojen laskun jälkeen entistäkin halvemmalla. Sammon tuloskehitys on edelleen hyvä. Nordean kurssi on toki laskenut epävarmuuden takia. Nordean tuloksen perusteella kurssilaskuun ei toistaiseksi ole ollut juurikaan aihetta.
Sammon vähentäminen tasolla 22 €uroa oli järkevä teko koska nyt samat osakkeet sai ostettua huomattavasti halvemmalla takaisin. Nyt Sampoa on salkussa sama määrä kuin alkuvuonna. Monia muita on vähemmän.
Loput rahat uskaltaisin ehkä sijoittaa Elisaan, Fortumiin ja Teliasoneraan.
Laadukkaita yrityksiä on Helsingin pörssissä päivä päivältä vähemmän.
Onko koko länsimainen kapitalismi luhistumassa täydellisesti ?
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Nokia ja Sanoma luhistumassa täysin
Nokian ja Sanoman kurssit ovat kehittyneet poikkeuksellisen heikosti. Nokia on kroonisesti tappiolla eikä käänteestä ole mitään merkkejä. Pikemminkin näyttää siltä että Nokian tilanne synkkenee edelleen.
Sanoma teki katastrofaalisen virheen vuosi sitten ostaessaan heikosti kannattavaa TV-toimintaa ulkomailta. Sanoma on velkaantunut rajusti ja joutunut myymään kannattavia toimintojaan pilkkahintaan. Osinkoa jouduttiin leikkaamaan. Oliko tämän kevään osinko viimeinen ? Ehkei vielä sentään mutta Sanoman tilanne näyttää todella pahalta.
Velkakriisin tästä pahentuessa saatetaan nähdä Nokia reilusti alle 2,00 €urossa ja Sanoma 5,00 €urossa tämän vuoden aikana. En olisi uskonut vuosi sitten !
Myin loputkin Sanomat pois salkustani noin 7 €uron tasolla koska uskoni yhtiöön on loppunut täysin. Olisi pitänyt reagoida aiemmin mutta ehkä säästyn pahimmalta, osakehan voi mennä vaikka senttikerhoon jos vaikeudet tästä vielä syvenevät. Sanoma on tunnetusti erittäin paha liikearvopommi eli suunnilleen koko oma pääoma on liikearvoa.
Nokia taas tekee helposti 0,5-1,0 €uroa per osake tappiota tänä vuonna. Olisiko mikään ihme jos kurssi painuisi senttikerhoon eli alle 1,00 €uron ?
Ostin Elisaa 15,78 € ja Fortumia 15,35 €. Nämä eivät ole liian kalliita ostoksia luulisin.
Ostin myös Nordeaa 5,81 € mutta myin ne pian 5,94 €urolla.
Salkussa on osakkeita noin 62 % ja käteistä noin 38 % tällä hetkellä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012
maanantai 14. toukokuuta 2012
Helsingin pörssi vajoamassa karhumarkkinaan
Helsingin pörssin mätäneminen jatkuu. Turvasatamia ei juurikaan ole.
Salkun keventäminen pari kuukautta sitten on osoittautumassa erittäin järkeväksi. Käteispaino on noin 40 % salkusta tällä hetkellä ja salkku koostuu lähinnä defensiivisistä yhtiöistä (suurin paino on Teliasonerassa ja muita suuria ovat Elisa, Fortum ja Orion).
Nokian loru lähestyy loppuaan. Yhtiö on niin syvissä vaikeuksissa ettei se tuosta luultavasti enää nouse vaan kuolee hiljalleen pois eli menee konkurssiin muutaman vuoden sisällä ellei sitä osteta pois. Nokia tuhoaa nyt omaa pääomaansa niin vauhdikkaasti että preemiota lienee turhaa odottaa yritysoston sattuessa kohdalle.
Kaikesta huolimatta voisin vielä ostaa muutamien yritysten osakkeita jos kurssit edelleen putoavat. Näitä ovat:
Elisa
Teliasonera
Orion
Fortum
Aspo
Osinkotuotot ovat 6-8 % ja tulokset hyvällä tasolla ja osinkopolitiikka varsin anteliasta.
OMXH on laskenut vuoden alun huipusta nyt noin 15 %. Tätä voinee pitää jo karhumarkkinan alkuna. Joku voisi sanoa että vasta 20 %:n lasku tarkoittaa karhumarkkinan alkua. Joka tapauksessa vaikea sijoitusilmasto jatkuu. Takana on uskomattomat 12 vuotta pääsääntöisesti laskevia kursseja enkä epäile hetkeääkään etteikö Helsingin pörssi laskisi tänäkin vuonna.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)