Myin Nokiat kurssiin 17,80 € ja ostin Rautaruukkia kurssiin 23,51 €.
Aiemmin tänä vuonna myin Rautaruukit 32 €uron päällä. Takaisinostoaie oli olemassa jo myyntihetkellä ja se toteutettiin nyt mainion osavuosikatsauksen jälkeen.
Odotan Rautaruukilta reilun 3 €uron EPSiä koko vuodelta ja 2 €uron osakekohtaista osinkoa.
Osinkotuotto on yli 8 %. Rautaruukki vaikuttaa melko turvalliselta sijoitukselta, koska yhtiön velkaantumisaste on huomattavan alhainen.
Nokian osakkeiden myynnistä ei synny kaupankäyntikulujen jälkeen mainittavaa myyntivoittoa.
Kemiran heikko osavuosikatsaus aiheuttaa sen että en luultavasti lisää osakkeita nykyisellä kurssitasolla vaikka kurssi onkin yli 50 % alempana kuin vuosi sitten. Toistaiseksi ainoa osto tehtiin tasolla 9,60 € ja sen jälkeen on saatu yhdet osingot (0,50 €/osake miinus verot). Kemiran taseessa on yli 600 M€uroa liikearvoa. Liikearvosta puhdistettu OPO ei ole kehittynyt suotuisasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja yhtiö on velkaantunut häijynnäköisesti. Itse asiassa pidän Kemiraa kriisiyhtiökandidaattina ellei merkittävää suunnanmuutosta tule pian.
Neste Oilin huominen osavuosikatsaus tulee olemaan mielenkiintoinen. Osinkotuotto on jo yli 6 %. Osakekurssi on laskenut rajusti parin vuoden takaiselta tasolta vaikka OPO/osake on noussut selvästi. Neste Oilin osake on suhteellisesti halvimmillaan nykytasoilla koko yhtiön pörssihistorian aikana. Ei liene realistista olettaa että osakekohtainen tulos heikkenisi vuodesta toiseen myös jatkossa. Näin on päässyt käymään viime vuosina. Jos Neste Oilin tuloskunto saadaan terävämmäksi, voi 3 €uron EPS olla tosiasia jo 2009 tai 2010, jolloin osinkokin voisi nousta vaikkapa 1,2-1,5 €uroon per osake, ja kurssi jonnekin 25-30 €uron tasolle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti