Aspossa liike on melko looginen koska myin aiemmin 6,75 € ja 7,12 €.
Takaisinosto halvemmalla on kuin saisi ylimääräisen osingon koska rahaa ostoon kului vähemmän kuin mitä sain myynneistä.
Uponoria taas ostin hetken mielijohteesta tulosvaroituksen aiheuttaman romahduksen jälkeen (laskua on tullut noin 20 % varoitusta edeltäneeltä kurssitasolta) hintaan 6,16 €. Uponorin tilanne on kaikkea muuta kuin vakaa vaikka niin eräs sijoittaja kirjoitti blogissaan vielä kesäkuun lopussa. Viime keväänä osinko oli 0,55 € ja osinko ylitti selvästi osakekohtaisen tuloksen vuodelta 2011. Tänä vuonna osakekohtainen tulos laskee.
Ostoa voisi puolustella sillä että osinko saattaa yltää 40 senttiin ongelmista huolimatta jolloin osinkotuotto olisi yli 6 %. Hyvinä aikoina Uponorilla voisi olla edellytykset noin €uron osakekohtaiseen tulokseen. Näin arvioituna osakkeen ostaminen nykyisellä kurssitasolla näyttää järkevältä. Vaisto sanoo kuitenkin ettei hyviin aikoihin ole paluuta ainakaan lähivuosina. Osto saattoikin olla virhe, ja sitäpaitsi osto-ohjelmani vastainen. Keväällä luovuin Uponoreista 11-14 € kursseilla koska luvuista näkyi selvästi ettei yhtiö ole entisensä enää. Kevään myynneistä olenkin moneen kertaan onnitellut itseäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti