FED leikkasi eilen ohjauskorkoa puoli prosenttiyksikköä tasan 3:een prosenttiin.
Wall Street nousi aluksi mutta sukelsi reilun tunnin kuluttua takaisin miinukselle.
Tänään Euroopassa kurssilasku on jatkunut muutaman päivän tauon jälkeen.
Voisi sanoa että Euroopassa on ns. normipäivä - tätä kirjoittaessani Saksan DAX-indeksi on noin 1,6 %:n laskussa.
Viimeisen viikon aikana Fakiirisalkkuun ei ole ostettu lisää osakkeita.
OMHEXissä kurssit ovat nyt laskeneet lähes tauotta kolmen kuukauden ajan.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä seuraako Mustaa Marraskuuta, mollivoittoista joulukuuta ja tammikuun romahdusta Helvetillinen Helmikuu.
torstai 31. tammikuuta 2008
torstai 24. tammikuuta 2008
Ostoja jatkettu salkun mädäntyessä
Tiistaina 22.1.2008 ostin Sampoa (ostokurssi 15,44 €), PKC:tä (7,66 €) ja Uponoria (15,77 €).
USA:n pörssejä nosti eilen mm. bondivakuuttajien pelastussuunnitelma.
Pohjamutiin (paikoin reilusti alle OPOon) lyötyjen finanssiosakkeiden kurssit pääosin vahvistuivat.
Tänään OMHEX on rajussa nousussa ennen Nokian tilinpäätöstä.
Jos oletetaan OMHEXin yhtiöiden tekevän keskimäärin suunnilleen viime vuoden tasoisia tuloksia tänä vuonna, voidaan todeta että osakkeet ovat (keskimäärin) melko alhaisesti arvostettuja viime kuukausien kurssilaskun seurauksena.
Ei olisi yllättävää, jos pörssissä nähtäisiin lähiviikkoina voimakas lyhytaikainen nousupiikki.
FEDin koronlaskut parantavat USA:n asuntovelallisten asemaa tuntuvasti, vaikka asuntoluottojen korot USA:ssa ovatkin edelleen korkeammat kuin Suomessa.

maanantai 21. tammikuuta 2008
Ostot jatkuvat - nyt ei kannata heittää pyyhettä kehään
DAX-indeksi oli ajoittain yli 7 % miinuksella tänään. OMHEXin lasku oli hieman maltillisempaa, mutta lähes kaikki osakkeet osallistuivat jälleen laskuun.
Tänään ostin Nordeaa (ostokurssi 9,13 €), Sampoa (16,96 €) ja Neste Oilia (19,92 €).
Kaikista kolmesta osakkeesta saanee yli 5 %:n osinkotuoton.
Neste Oilin OPO on noussut hurjasti viimeisten kahden vuoden aikana.
Osakekurssi on polkenut pitkään paikallaan. Neste Oil on suhteellisesti huomattavasti halvempi osake nyt 20 €urossa kuin pari vuotta sitten suunnilleen samalla tasolla.
Osinko voisi olla 0,90-1,0 €/osake jolloin osinkotuotto on jo kohtuullinen joskaan ei erityisen hyvä.
Halpojen osakkeiden löytäminen ei tuota enää minkäänlaisia vaikeuksia.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten finanssikriisi on vaikuttanut OKOn ja Nordean tuloksiin viimeisellä neljänneksellä. Sammon sijoitus Nordeaan on noin 20 % tappiolla tällä hetkellä. Fakiirisalkussa Nordean keskihinta on selvästi alle 10 € mikä ei ole mielestäni liikaa edes muutaman vuoden sijoitushorisontilla.
Osakkeista kannattanee pitää nyt tiukasti kiinni. Jos katsotaan vaikka vain 2-3 vuoden päähän ja oletetaan ettei globaalia talouslamaa tule tyyliin 1929-1932, on melko varmaa että osakkeet ovat 2-3 vuoden päästä korkeammalla tasolla kuin nyt. Nousu voi toki alkaa aiemminkin. Muutaman kuukauden päästä saatavilla osingoilla kannattaa ostaa lisää osakkeita.
Fakiirisalkkuun ei nykytietämyksen valossa ole ostettu ainoatakaan osaketta joka olisi ilmeisen yliarvostettu. Yleensä P/E ja P/B ovat alhaisia ja ROE hyvä, ja mikäli näin ei ole, on yhtiössä jotain erityistä jonka avulla voi perustella korkeamman arvostustason, esimerkiksi poikkeuksellisen korkea ja hyvin ennustettavissa oleva osinkotuotto.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008
Mukaan Nordea-peliin Subprime-kaaoksen keskellä !
Sorruin ostamaan Nordeaa tänään kurssiin 9,99 €.
Jo kuukausia aiemmin aavistelin kurssin putoavan alle 10 € ja tulipa ostettua osaketta suuna päänä heti kun maaginen 10 € raja alittui. Osake ei ole 10 €uron tasolla kallis muttei erityisen halpakaan. OPO/osake vuoden lopussa lienee ollut noin 6 €. ROE on ollut hyvä, osinkotuotto kohtuullinen. Korkealla ROE:lla voi perustella 10 €uron kurssitason vaikka OPO/osake on vain noin 6 €. Osinkoennusteeni Nordealle 0,40 €/osake. Fakiirisalkussa homehtuva Sampo maksoi kiusallisen paljon Nordean osakkeistaan. Nordean paino salkussa on hieman yli 1 %.
Sampoa tuli salkkuun kurssiin 17,93 €. Tällä kurssitasolla lienee melko turvallista ostaa.
Sammon paino salkussa on noin 4 %.
UPM näyttää halvalta 12 €uron kurssilla. OPO on noin 13 €/osake. Jos osinkoa ei leikata, voinee odottaa kurssin nousevan viimeistään tilinpäätöksen jälkeen (ellei markkinat sula täysin alta). Mutta onko UPM:llä vara maksaa 0,75 €uron osakekohtaisia osinkoja tänä keväänä ? Metsäyhtiöt ovat pahoissa vaikeuksissa ja puutullit nousevat taas keväällä. Oli hötkyilyä ostaa pari euroa ylempänä, mutta ehkä 12 € on parempi ostotaso ? Ostin UPM:ää kurssiin 12,02 € tänään. Jos osinko pysyy ennallaan 0,75 €urossa per osake, on osinkotuotto 12 €uron kurssilla jo yli 6 %.
Huhtamäen syöksykierre ei näytä oikenevan. Voi olla että yhtiö on ajautunut Aspocompin kaltaiseen pitkän näivettymisen tilaan josta ei ole ulospääsyä omin avuin. OMHEXin suuremmista yhtiöistä Huhtamäki ja M-Real ovat potentiaalisia konkurssikandidaatteja jos taloussuhdanne heikkenee merkittävästi.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Outokumpua ostettu kurssiin 19,21 €
Perusteina maltillinen arvostustaso (P/E alhainen, P/B vain hieman yli 1) ja hyvä osinkotuotto.
Osinko-odotukseni Outokummulle on 1,10 €/osake mikä vastaa lähes 6 % osinkotuottoa ostokurssillani. Lisäostot ovat hyvinkin mahdollisia, mutta syklisten osakkeiden kanssa on syytä olla varovainen suhdanteen tässä vaiheessa. Outokummun paino salkussa on hieman yli 1 %, joten suhteellisesti suuresta panostuksesta ei ole kyse.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Osakemarkkinat ajautuivat kaaokseen !
Pörssikurssit ovat jatkaneet laskuaan. Lasku tapahtuu suurehkolla vaihdolla ja koskee lähes kaikkia yhtiöitä. Tänään ostin vähän YIT:tä (ostokurssi 13,41 €) ja UPM:ää (ostokurssi 13,08 €).
Osakekurssien vajoaminen ei toivottavasti vaikuta suuresti OMHEXin yhtiöiden osinkopolitiikkaan. Eräät pörssigurut ovat lähteneet ostoksille jo marras-joulukuun aikana. Nyt saa samoja osakkeita paljon halvemmalla. Käsittääkseni suomalaisosakkeiden lasku on lähes suoraa seurausta USA:n pörssien laskusta. Suomen taloudella on kaiketi toistaiseksi mahdollisuudet välttyä ajautumasta pahaan taloustaantumaan vuoden 2008 aikana. USA:n talous sen sijaan lienee painumassa taantumaan, ja jopa USA:n talouden lama vaikuttaa täysi mahdolliselta. Jos USA vajoaa lamaan, ei täälläkään säästyttäne taantumalta. Näitä riskejä ilmeisesti nyt hinnoitellaan kursseihin.
Kesällä kun kirjoitin keskustelufoorumeille otsikonmukaisia viestejä minulle naurettiin.
Nyt voidaan todeta että ennustus osui melko hyvin oikeaan. Tämä ei paljon lohduta koska häviän koko ajan rahaa osakekurssien laskiessa. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten syvälle tällä kertaa upotaan.
Markkinatilanne näyttää erittäin vaikealta mutta Fakiirisalkkuun tullaan tekemään ostoja jatkossakin. Myyntejä ei ole aikomus tehdä näillä kurssitasoilla. Muutamat OMHEXin yhtiöt ovat toki edelleen kalliita. Esimerkkinä mainittakoon Outotec.

perjantai 4. tammikuuta 2008
Karhumarkkinat jatkuvat - lasku kiihtyy
Pörssivuosi 2008 on alkanut todella ynseästi. Lasku jatkuu ja näyttää jopa kiihtyvän.
Halvat osakkeet halpenevat edelleen. Moni osake on menettänyt vuodessa noin 50 % arvostaan.
Vuodentakaisista kuplahinnoista on aiheellista ottaa hieman takapakkia.
Yleensä karhumarkkinoiden pohjalla hyvien yhtiöiden osakkeita saa selvästi alle tasearvon.
Laskua voi hyvinkin tulla vielä 20-30 % lisää ennenkuin ollaan pohjalla. Jos tähän yhdistyy pörssiyhtiöiden tuloksien merkittävä heikkeneminen niin lasku voi jatkua vieläkin alemmaksi.
Kannattanee ostaa valikoiden hyvien yhtiöiden osakkeita räikeistä myyntipaniikeista. Käteistä on syytä varata pitkäksi aikaa.

torstai 3. tammikuuta 2008
Karhumarkkinat jatkuvat - osakkeita ostettu taas
Tänään ostokohteina olivat kriisiyhtiöt Huhtamäki (ostokurssi 8,17 €) ja SRV (ostokurssi 5,04 €). Elintarvikepakkauksia valmistava Huhtamäki laski rajusti vuonna 2007.
Osake on nyt kohtuullisesti hinnoiteltu, ja tiedossa on että Q4 katsaus tulee olemaan arvonalennusten takia rökäleinen ja yhtiö tuhoaa OPOaan. Nämä asiat on luultavasti suurinpiirtein hinnoiteltu kurssiin. Huhtamäki on tehnyt positiivista tulosta vuosikausia ja maksanut kohtuullisia osinkoja. Tänä keväänä kriisiyhtiö Huhtamäki leikannee osinkoaan.
SRV sekoilee Venäjällä ja joutui antamaan tulosvaroituksen. Rakennusalan orastava syväjäätyminen myös Euroopassa ei anna aihetta suurelle optimismille lähivuosina, mutta osake alkaa olla kohtuullisesti hinnoiteltu. Tuoreimman oston myötä SRV:n osakkeiden keskimääräinen hankintahinta putoaa noin 5,45 €uroon.
Voi olla että olen taas oikeassa ja väärässä yhtäaikaa. Oikeassa siinä että suhdanne on heikkenemässä ja yritysten tulokset heikkenevät, mutta väärässä siinä kun arvaan että heikkenevät näkymät on hinnoiteltu osakekursseihin ja osakkeita saa nyt edullisesti. Ehkä lähiaikoina julkaistavat tulosheikennykset tulevat sijoittajille yllätyksenä tai peräti shokeeraavina uutisina. Karhumarkkoinoiden jatkumiselle keksitään kyllä syyt - jälkikäteen.
Yleispäteviä kurssilaskun perusteita ovat inflaatiohuolet ja pelot talouskasvun jatkumisesta.
Tällä hetkellä minkä tahansa osakkeen kurssilaskun voi perustella USA:n asuntoluottokriisillä. Jos vaikutus ei ole välitön, sen voidaan spekuloida olevan välillinen. Jos ei ole perusteltua odottaa edes välillistä vaikutusta, sanokaamme että kurssit laskevat USA:n asuntoluottokriisin synnyttämistä yleisistä peloista.
BBB-luokituksen saaneiden CDO-papereiden uudelleenpaketointi, jolloin BBB-tavara muuttui 75 %:sti AAA-tavaraksi ja 25 % BBB-tavaraksi on aika mielenkiintoinen ilmiö. Ei ole ihme ettei kauppa y.m. papereilla enää käy entiseen malliin. Miten jokin joka on keskimäärin tasoa BBB voidaan jakaa osiinsa siten että se on 75 % AAA ja 25 % BBB ? Jos otan kilon hiekkaa ja sanon että se on 75 % kultaa ja 25 % hiekkaa niin moniko uskoo minua ? Finanssimaailmassa näköjään kaikki on mahdollista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)