Ostin molempia. Metso-erä (ostokurssi 25,94 €) on ensimmäinen, Rautaruukki (ostokurssi 20,97 €) toinen.
Kuten kaikki tietävät, Metso on erinomaisessa kunnossa oleva yhtiö joka yltänee kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa tänä vuonna. Metso jopa korotti tavoitteitaan hiljattain.
Odotan osakekohtaisen tuloksen yltävän lähes 3 €uron tasolle ja osingon olevan 1,80-2,20 €uroa per osake sisältäen mahdollisen lisäosingon. Metsossa riskinä on nimenomaan tämä "kaikki tietävät", eli osake voi romahtaa vaikka tulos olisi odotetusti erittäin vahva. Voi olla että parhaat nousijat (onko niitä edes olemassa nykyään?) löytyvät niistä osakkeista joiden tulos on odotuksiin nähden yllättävän vahva.
Rautaruukin EPS tulee olemaan noin 3 € ja osinko noin 2 €/osake. Osinkotuotto nousee jo yli 9 %:n. Esim. sijoitusasuntoa vuokraamalla on vaikea päästä samaan vuokratuottoon. Metso ja Rautaruukki ovat kuitenkin syklisiä joten hankinnat ovat melko korkeariskisiä.
Suhdanteiden merkittävästi heikentyessä voi osakkeita saada halvemmalla. Jonkinasteinen taloustaantuma lienee jo hinnoiteltu kursseihin.
Pörssikaaos on kestänyt nyt noin vuoden eikä loppua ole näkyvissä. Erikoista on ollut se ettei juuri minkäänlaisia Bear-market ralleja (muutamia yksittäisia osakkeita lukuunottamatta) ole nähty, vaan lasku on jatkunut tasaisen varmasti.
Analyytikkojen ensi vuoden tulosennusteet näyttävän räikeän ylioptimistisilta. Jälleen näyttää siltä että analyytikot pudottavat ennusteitaan vasta sitten kun kaikille markkinaosapuolille on täysin selvää ettei nykyisiin ennusteisiin ylletä. Vanha vitsi siitä että tulosten lasku valkenee viimeiseksi analyytikoille näyttää olevan melko osuva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti