Pohjan paikkaa on vaikea arvata joten lienee viisainta ostaa erissä.
NCC:tä ostettiin Fakiirisalkkuun lisää kurssiin $15.94. Jos osinkoa ei leikata, nousee osinkotuotto hieman yli 10 %:n $15.94:n kurssilla laskettu (vuotuinen osinko $1.64 per osake).
Osinko on kuitenkin suuressa vaarassa tällä hetkellä. Voi olla että osinkoa leikataan ohimenevästi. Osinkohistoria näyttää kuitenkin hyvältä, osinkoa on nostettu lähes joka vuosi viimeiset kymmenen vuotta. Q4:n luottotappioden jälkeenkin OPOa lienee noin $20 per osake eli NCC on hyvin edullisesti hinnoiteltu vaikka osakekohtaisessa OPOssa on muutama dollari goodwilliä. NCC indikoi muutama päivä sitten että pahin saattaisi jo olla ohi Q4:n jälkeen. Jokin isompi pankki saattaisi kiinnostua näin edullisesti hinnoitellusta keskisuuresta pankista, jonka avulla mahdollinen ostajapankki voisi laajentaa toiminta-aluettaan.
Aion aiemmin lykätä ostoja koska "ensi viikolla on halvempaa" mutta en voinutkaan olla ostamatta NCC:tä. Ostojen kanssa lienee syytä olla varovainen, pohja voi olla usean osakkeen kohdalla yllättävän alhaalla. Sen tiedän että jos NCC tekee edes nollatuloksen vuonna 2008, ei osake ole kallis nykyisellä kurssitasolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti